Uutiset / 2011 / Uutiset

Chevroletin 100-vuotislahja Suomen SOS-Lapsikylille: Chevrolet lahjoittaa kuusi autoa

(18.5.2011)

Chevrolet Europe, maahantuojat ja jälleenmyyjät lahjoittavat amerikkalaisyhtiön juhlavuoden aikana 100 Chevroletia SOS-Lapsikylille, joista peräti kuusi saadaan Suomeen. Lahjoituksen arvo Suomessa on yli 200 000 euroa. Kampanjan teemana on ”Wheels for Kids” eli ”lapset pyörille”.

Chevrolet on tehnyt jo vuosia yhteistyötä SOS-Lapsikylien kanssa, mutta mitään näin mittavaa tempausta ei ole aikaisemmin järjestetty. Tavoitteena on auttaa lasten hyväksi ja heidän parissaan tehtävää työtä tarjoamalla lapsista huolehtiville sekä tietenkin lapsille parempi mahdollisuus liikkumiseen.

”Autojen lahjoittaminen on autonvalmistajalta luontevin tapa auttaa SOS-Lapsikyliä. Toivomme, että nämä autot helpottavat lasten ja heistä huolehtivien henkilöiden päivittäistä elämää”, sanoo Chevrolet Europen pääjohtaja Wayne Brannon. ”Olemme ylpeitä voidessamme tukea riippumatonta järjestöä, jonka hyvästä työstä huokuu näkemys ja sitoutuneisuus.”

Chevrolet juhlii tänä vuonna 100 vuotta kestänyttä taivaltaan upean kasvun myötä, joten yhtiön johdon mielestä on oikea hetki tehdä lahjoitus, jolla voidaan tukea merkittävää työtä. Samalla Chevrolet muistuttaa siitä, että se haluaa olla kaikkialla maailmassa vastuullinen osa yhteiskuntaa.

”Lahjoitukseen kuuluu kaikenlaisia Chevroleteja pienistä kaupunkiautoista kookkaisiin seitsemänpaikkaisiin tila-autoihin, ja ne kaikki ovat meille yhtä tervetulleita”, toteaa SOS Children’s Villages Internationalin pääsihteeri Richard Pichler. ”SOS-Lapsikylien työntekijöiden tarvitsee liikkua aivan samalla tavalla kuin kaikkien vanhempien. Heidän pitää selvitä suuren talouden hoitamisesta, minkä lisäksi perheiden tukiohjelmien työntekijämme liikkuvat seuduille, missä apua tarvitaan erityisesti.”

Suomessa Chevrolet ja SOS-Lapsikylät ovat tehneet yhteistyötä jo vuosien ajan. Syksyllä 2007 toteutettiin kampanja, jonka aikana Chevrolet-jälleenmyyjät keräsivät yli 24 000 euroa SOS-Lapsikylille.

Suomen asema Chevroletin Euroopan organisaatiossa on merkittävä, sillä sadasta autosta peräti kuusi saadaan Suomeen. Yhtenä mittarina autoja jaettaessa on ollut myynti, missä maamme on menestynyt erinomaisesti. Chevroletin myynti kasvoi viime vuonna merkittävästi ja kuluvan vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana Chevroleteja on rekisteröity lähes kolminkertainen määrä viime vuoteen verrattuna.

Ensimmäisenä kuudesta Suomeen tulevasta SOS-Lapsikyläautosta lahjoitettiin Chevrolet Orlando Espoon Tapiolan SOS-Lapsikylään. Seuraavien autojen lahjoituksista kerrotaan sekä paikkakunnittain että valtakunnallisesti. Chevrolet Finland ei lahjoita vain autoja, vaan pakettiin kuuluvat määräajaksi myös vakuutukset ja huollot, joten autojen käyttö on täysin huoletonta. Chevroletin Suomen SOS-Lapsikylille antaman lahjoituksen arvo on kaikkiaan yli 200 000 euroa.

Chevroletista

Chevrolet on General Motorsin suurin maailmanlaajuisesti myynnissä oleva automerkki. Sitä myydään vuosittain yli 130 maassa noin neljä miljoonaa kappaletta. Chevrolet on myyntimäärältään maailman neljänneksi suurin automerkki ja yksi eniten myyntiään kasvattavia brandeja automaailmassa. Chevrolet Europen valikoimassa on houkuttelevia, upeasti muotoiltuja, käytännöllisiä, taloudellisia autoja, jotka tarjoavat rahalle hyvän vastineen. Vuonna 2005 Euroopassa uudelleen esitelty Chevrolet kaksinkertaisti myyntinsä yli 500 000 kappaleeseen vuonna 2008. Vuonna 2010 Chevrolet kasvatti 477 194 auton myynnillään markkinaosuutensa 2,5 prosenttiin. Chevroletin verkostoon kuuluu Euroopassa yli 2700 myynti- ja huoltopistettä. Chevrolet-mallistoon kuuluvat Spark-kaupunkiauto, pikkuautojen luokkaan sijoittuva Aveo, menestysmalliksi noussut Cruze, katumaasturi Captiva ja legendaarinen Corvette. Vuoden 2011 aikana Chevrolet esittelee seitsemän uutta mallia: tila-auto Orlandon, uudistuneen Captivan, Corvette Grand Sport Coupén, täysin uuden neli- ja viisiovisen Aveon, viisiovisen Cruzen ja Camaron coupéna sekä avoautona. Lisäksi loppuvuonna tulee jatketun toimintamatkan Volt sähköauto, joka on saanut jo lukuisia palkintoja ja valittu mm. Vuoden Autoksi 2011 Yhdysvalloissa. Chevroletia myydään Euroopassa eniten Venäjällä, Italiassa, Saksassa, Ranskassa, Espanjassa ja Turkissa. Chevroletin perusti vuonna 1911 Yhdysvalloissa sveitsiläinen emigrantti Louis Chevrolet, joten yhtiö viettää tänä vuonna satavuotisjuhlaansa. Lisätietoa Chevroletista löytyy osoitteista http://www.chevroleteurope.com ja http://media.chevroleteurope.com.

Kuvissa saattaa esiintyä erikoisvarusteita, jotka eivät sisälly vakiovarusteisiin. Varaamme oikeuden muotoilun ja varustevalikoiman muutoksiin. Ajoneuvojemme saatavuus ja niiden tekniset ominaisuudet sekä varusteet voivat vaihdella eri myyntialueilla ja niitä voidaan muuttaa ilman eri ilmoitusta.
All links are external and will open in a new window.