Uutiset / 2010 / Uutiset

Chevrolet Spark nyt Suomessa

(21.5.2010)

Pikkuautojen maailma muuttuu kertaheitolla uuden Chevrolet Sparkin myötä, sillä se nostaa luokan turvallisuuden, mukavuuden ja varustelun uudelle tasolle. Ulkonäöltään Chevroletin uutuus on uskollinen kookkaampien mallien voimakkaille linjanvedoille tiloista tinkimättä. 

Chevrolet Sparkin juuret ulottuvat kolmen vuoden päähän kevääseen 2007, jolloin New Yorkin autonäyttelyssä esiteltiin Chevroletin osastolla kolme pientä konseptiautoa. Kolmikosta Beat voitti ylivoimaisesti maailmanlaajuisen äänestyksen, johon osallistui internetissä lähes kaksi miljoonaa kävijää.

Konseptiautojen rohkeat linjanvedot muuttuvat usein vaisummiksi tuotantoautoon siirryttäessä, mutta Sparkin muotoilutiimiä johtanut Taewan Kim halusi toimia toisin. ”Meille oli alusta saakka selvää, että haluamme tehdä vallankumouksen Sparkin luokassa niin muotoilun kuin tilojen suhteen. Siksi emme tinkineet Beatin upeista linjoista.”

Vakiona raikkaus

Uuden Chevrolet Sparkin muodoissa yhdistetään sopivassa määrin jyrkkiä kulmia ja pyöreitä linjoja. Keulaa hallitsee jäähdyttäjän säleikkö, jonka keskellä on kookas, historiallinen solmuke. Näkeepä kaikkialla maailmassa myyntiin tulevan Sparkin missä päin tahansa, sen tunnistaa heti Chevroletiksi.

Chevrolet Spark

Varsinkin edestä katsotuna Spark antaa mielikuvan paljon kookkaammasta autosta, kuin 3,64 metrin pituinen auto onkaan. Tunteelle on perusteet, sillä Spark on aina viisiovinen ja tarjoaa monesta kilpailijastaan poiketen paikan viidelle matkustajalle. Koska leveyttä on vain 1,6 metriä ei takaistuin ole kovin leveä, mutta kolme turvavyötä ja pääntukea antavat mahdollisuuden kolmannen matkustajan mukaan ottamiseen.

Suuremman auton vaikutelma syntyy Sparkissa ulkonäön lisäksi auton viimeistelystä ja materiaalivalinnoista. Saksalainen Auto Motor und Sport vertasi Sparkia uusimmassa numerossaan Fiat Pandaan, Suzuki Altoon ja Suomessa Subaru Justyna myytyyn Daihatsu Cuoreen. Lehti totesi vertailun voittaneesta Sparkista, että sen materiaalit, rakenne ja viimeistely ovat aivan eri tasolla kuin muiden vertailtavien.

Vakiona turvallisuus

Kaikki neljä vertailtavaa saivat moitteita käytöksestä ääritilanteissa. Chevrolet on tiedostanut tilanteen, minkä takia kaikissa Suomessa myytävissä Sparkeissa on halvinta perusmallia myöten ESC-ajonvakautusjärjestelmä vakiona. Sen lisäksi aktiiviseen turvavarustukseen kuuluvat tietenkin lukkiutumattomat jarrut, jotka on Sparkissa varustettu hätäjarrutustehostimella.

Spark testattiin tänä vuonna Euro NCAP:n uudessa entistä vaativammassa törmäystestissä ja se sai neljä tähteä. Viides tähti jäi uupumaan, sillä autossa ei ole kaikissa Euroopan maissa ajonvakautusta vakiona. Suomessa myytävää Sparkia voi vakiona olevan ajonvakautuksen myötä kuitenkin hyvällä omallatunnolla nimittää turvallisuudeltaan viiden tähden autoksi.

Pikkuautolle erinomainen saavutus on ennen kaikkea erittäin lujan korin ansiota, jossa törmäysvyöhykkeiden suunnitteluun on kiinnitetty erityistä huomiota. Keulan muodossa on mietitty myös mahdollista törmäystä jalankukijan kanssa. Passiiviseen turvallisuuteen vaikuttava varustelu on kattava sisältäen etu- ja sivuturvatyynyjen lisäksi myös turvaverhot. Pienimmät matkustajat huomioidaan isofix-kiinnikkeillä, jotka löytyvät takaistuimen reunapaikoilta.

Vakiona taloudellisuus

Chevrolet Sparkiin on saatavana kaksi bensiinimoottoria, joille yhteisiä tekijöitä ovat letkeä käytös, kierrosherkkyys ja ennen kaikkea tarjolla olevaan suorituskykyyn nähden alhainen kulutus. Chevrolet ei pyri esittämään sellaisia lukemia, joita asiakkaat eivät voi saavuttaa, vaan arvot ovat realistisia. Edellä mainitussa vertailussa oli mukana eräs kilpailija, jonka normikulutus on paljon Sparkia alhaisempi, mutta vertailun keskikulutus oli autoilla sama.

Sparkin nelisylinteristä moottoreista pienempi on kooltaan 1,0-litrainen ja sen suurin teho on 50 kW
(68 hv). Suurin vääntö on 93 Nm ja viisivaihteisen napakan vaihteiston avulla vauhtia saa pidettyä yllä notkeasti. Kiihdytyksen nollasta sataan luvataan sujuvan 15,5 sekunnissa. Yhdistetty kulutus on
5,0 l/100 km, minkä myötä CO2-päästöt ovat 118 g/km.

Ylellisimmin varustetussa Spark LT:ssä on kookkaampi 1,2-litrainen moottori, josta löytyy tehoa 60 kW (81 hv). Vääntöä on reippaammin eli 111 Nm ja kasvaneen voiman myötä kiihdytys 0-100 km/h onnistuu yli kolme sekuntia nopeammin. Siitä huolimatta kulutus ja päästöt ovat yhtä alhaiset kuin pienemmällä moottorilla varustetuissa Sparkeissa.

Vakiona mukavuus

”Spark on kehitetty kaikkialle maailmaan ostajille, jotka arvostavat pientä kokoa ja taloudellisuutta, mutta haluavat autossa olevan mukavuutta ja persoonallisuutta”, kiteyttää Chevrolet Europen pääjohtaja Wayne Brannon uutuuden olemuksen.

Edellä mainitussa vertailussa Chevroletin uutuus jätti kilpailijansa kauas taakseen nimenomaan hyvin toimivalla jousituksellaan ja korkealla varustetasollaan. Myös hyvä äänieristys on merkittävä osa mukavuutta, ja sen suhteen on Sparkissa tehty paljon työtä. Tulos on onnistunut, sillä Spark on korvin kuullen hiljaisempi kuin mitä tämän luokan autoilta on totuttu odottamaan.

Halvimmassakin Sparkissa on vakiona hyvän turvavarustelun lisäksi muun muassa ajoa helpottava ohjaustehostin ja monikäyttöisyyttä tehostava epäsymmetrisesti jaettu takaistuin. Maahantuoja uskoo, että Suomessa suosituimmaksi nousee LS-versio. jossa on sähköllä toimivat ikkunannostimet ja taustapeilit, kauko-ohjattu keskuslukitus, ilmastointi, radio/CD-soitin MP3-soittimen käyttömahdollsuudella ja USB-liittimellä sekä etusumuvalot.

Ylellisintä LT-versiota voi kuvailla pikkuautoluokan loistoautoksi, sillä siitä löytyvät edellisten lisäksi vielä automaatinen ilmastointi, 15-tuumaiset kevytmetallivanteet, peruutustutka, kattokaiteet, ajotietokone, audion säätimet ohajuspyörästä ja paljon muuta.

Uuden Chevrolet Sparkin hinnat alkavat 10 488,75 eurosta. Suosituimmaksi arvioidun LS:n hinta on
12 940,75 euroa ja ylellisen LT:n 14 166,76 euroa. Ensimmäisen vuoden myynniksi arvioidaan
200 Sparkia.

Tutustu uuteen Chevrolet Sparkiin osoitteessa http://www.fi.chevrolet-spark.eu

Kuvissa saattaa esiintyä erikoisvarusteita, jotka eivät sisälly vakiovarusteisiin. Varaamme oikeuden muotoilun ja varustevalikoiman muutoksiin. Ajoneuvojemme saatavuus ja niiden tekniset ominaisuudet sekä varusteet voivat vaihdella eri myyntialueilla ja niitä voidaan muuttaa ilman eri ilmoitusta.
All links are external and will open in a new window.